Valtava väsymys! Viime yön repaleiset unet ja tämänpäiväisen reissun rasitus saavat jokaisen kehoni solun anelemaan lupaa päästä peittojen alle minun ja möyryn yhteiseen, viehättävästi natisevaan lemmenpesään. Mieleni tuntuu kankealta ja tyhjältä, aivan kuin ajatuksia ei olisi enää jäljellä.

   Ulkona on viileää ja harmaanvihreää. Minä istun riisipaperisen kattovalomme valaisemassa huoneessa, rakastamassani kelmeän pehmeässä valossa, ja odotan jotain yhtäkkistä energiapiikkiä saamaan minut ylös tältä surkealta tuolilta. Tänään kävin tervehtimässä tulevaa kotikaupunkiani ja tulevaa pientä kotilokeroani. Uskon että tulen viihtymään, mutta lähdön haikeus ja syntymäkaupunki - ikävä verottavat intoani riemuita muutoksesta ja uusista tuulista. Tunnen kuitenkin sisälläni asustavan intuition väreilevän hyvää energiaa: elämä on ennalta-arvaamatonta ja siksi niin kiehtovaa.

   Eilen itkimme Möyryn kanssa lähtöäni. Istuimme sängyllä sylikkäin, kasvotusten, ja puristimme vartaloitamme yhteen kauan ja lujaa, aivan kuin olisimme kuvitelleet voivamme siten kasvaa fyysisesti yhteen: raajamme olivat kuin juuria, jotka kietoutuivat toisiinsa etsien mahdollisuutta muodostaa välillemme vahva symbioottinen yhteys. Siinä me istuimme "juuriraajoinemme" ja annoimme kosteiden, räästä ja kyyneleistä sekoittuneiden, suolaisten vanojemme pyyhkiytyä toistemme poskille, huulille ja vaatteisiin. Minä itkin ja nauroin vuoronperään kunnes en itsekään enää erottanut kummasta tunteen ilmaisumuodosta oli kyse.

   Vauvankaipuuni kasvaa hetkihetkeltä suuremmaksi. Pienet pellavapäiset ja pulleasormiset töpsyttelijät saavat sydämeni melkein halkeamaan kaipuusta ja hellyydestä. Tahtoisin kantaa kohdussani Möyryn ja minun omaa palleroa ja rakastaa sen voimakkaaksi ja onnelliseksi ihmiseksi. En tiedä  mistä tälläinen halu ja tahto on minuun nyt tullut. Ennen ajattelin haluavani elää itsenäisen ja lapsettoman elämän, ja päätin ettei minun elämäni ja naiseuteni päämäärä ja tarkoitus tulisi olemaan äitiys, mutta biologinen lisääntymisvietti taisi tällä kertaa vetää pidemmän korren.

   Taidan suunnistaa lenkille iltähämyyn hyvästelemään tuttuja juoksureittejäni...

- Amalia -