En haluaisi mennä vielä nukkumaan. Tahdon valvoa näiden tuttujen, turvallisten seinien muodostamassa pesäkolossamme ja kuvitella kaiken voivan olla ainiaasti sellaista kuin nyt: yhteisiä aamusuihkuja, siivouspäiviä ja televison katselua iltaisin peiton alasti. Yhteisiä haaveita, suunnitelmia ja hullutuksia. Tahtoisin Amalian ja Möyryn tarinan jatkuvan tämän saman suloisen kaikkivoipaisuuden ja pelottomuuden muodostamassa pilvessä, jonka olemme ympärillemme erittäneet kaikkina näinä yhteisinä rakkauden täyttäminä kuukausina.

  Viimeisen kahden viikon ajan olen harrastanut ajankulun pysäyttämistä valvomalla ja eristämällä itseni ympäröivältä maailmalta. Olen itsepintaisesti pyyhkinyt pois mielestäni kaikki lähitulevaisuuden muutokset, jotka tulevat irrottamaan minut nykyisestä elämästäni. Olen pyyhkinyt pois, mielikuvitukseni suurella pyyhekumilla, lähestyvän muuton toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja nyt alan tuntea orastavaa paniikkia ja ahdistusta muuton väistämättömän lähestymisen edessä. Miksi minun pitääkin olla tälläinen veltto ja saamaton haahuilija? Kunpa saisin edes puolet siitä puhdista minkä siskoni sulotar omistaa.

   Eniten minua ahdistaa se ettei Möyry muuta vielä kanssani. Minua pelottaa miten erossa olomme vaikuttaa meihin: huomaako Möyry nauttivansa enemmän elämästään erossa minusta tai entä jos vain hiljalleen erkanemme toisistamme, ja Amalian ja Möyryn yhteinen kaunis tarina tiivistyy pienenpieniksi pisaroiksi, jotka lopulta liittyvät kaikkiin niihin muihin pikku pisaroihin loppuneiden rakkaustarinoiden taivaassa.

   Kaiken tämän murehtimisen ja ajan pysäyttämis yritysteni keskellä olen sairastunut vakavasti vauvakaipuuseen. Ajatus siitä, että minun ja Möyryn yhteinen pikkuinen syntyisi tähän maailmaan, saa aikaan tunteita, jotka täyttävät minussa olevat yksinäisyyden ja riittämättömyyden railot. Nyt Möyryni pyytää minua lopettamaan tämän näpyttelyn. Amalia suuntaa siis nukkumaan ja näkemään vauvakaipuun huurruttamia unia ja haavekuvia.

- Amalia _